13.4.2018

Czech Plugin – asennusohje

Ikävän rautalankainen RBRTM-ohjeistus.


Tiedoksi: Aloittelevan suomikuskin on järkevämpää asentaa ns. hunkariplugari eli Rallysimfans-plugin (RSF), jota paitsi kehitetään aktiivisesti niin se on myös kaikin puolin kätevämpi ja yksinkertaisempi asentaa. Sen merkittävämpiä sisältöetuja RBRTM:ään nähden on orkkispätkien eri pinnoitemodit sekä laaja valikoima eritoten suomalaisia BTB-erikoiskokeita nettikäytössä. Suuret suomalaiset promootiot ovatkin jo siirtyneet RSF:n puolelle pysyvästi.


Vuositarkastettu ohje on suunnattu ennen kaikkea vasta-alkajille, mutta muiden nettipluginien kanssa painineet osaavat varmastikin soveltaa ja poimia itselleen olennaisimman annin. Sovellamme tässä ja nyt suositeltavinta periaatetta, jossa Tournament Plugin (aka RBRTM) asennetaan niin sanottuun asennuskopioon ja RBR:n pääasennus jätetään suhteellisen puhtaaksi varmuuskopioksi.

Varo! Asetuksista riippuen, Windows saattaa ruveta estämään peliin pääsyn jossain vaiheessa asennusprosessia. Ensiapuna vaivaan auttaa Klinikan ensimmäinen opinkappale.



RBR:n asennus

  1. Asenna Richard Burns Rally -peli.

    HUOM! Älä kuitenkaan asenna peliä seuraaviin kansioihin:

    - C: \ Program Files \
    - C: \ Program Files (x86) \
    - C: \ Käyttäjät \ Tilin nimi \
    - C: \ Program

    Lisäksi tulee huomauttaa, ettei suht tuore FMOD Sound System hyväksy hakemistopolussa ns. erikoismerkkejä eli pidä kansionimet mahdollisimman yksinkertaisina. Muuten voit vapaasti asentaa pelin vaikka toiselle kovalevylle.

    DirectX: Asennuksen yhteydessä RBR tarjoaa asennettavaksi myös ikivanhoja DirectX-tiedostoja ja ne ovatkin parempia kuin ei mitään, mutta tätä peliä varten kannattaa kuitenkin imuroida ja asentaa tuoreempi pakettikokoelma DirectX End-User Runtimes (June 2010). (Huomaa kuitenkin, ettei lataamasi directx_Jun2010_redist.exe itsessään vielä asenna mitään, se ainoastaan purkaa asennusohjelmatiedostot haluamaasi väliaikaiseen paikkaan. Varsinainen asennus aloitetaan käynnistämällä DXSETUP.exe.)


  2. Asenna pelin viralliset patchit 1.01 sekä 1.02.

    RBRTestPlugin: Kannattaa huomata, että 1.02:n myötä plugins-kansioon ilmestyy myös RBRTestPlugin (dll + kansio), joka on paitsi tarpeeton, niin joissain tilanteissa se saattaa koitua jopa haitalliseksi vakauden kannalta, joten sen poistaminen on varsin suotavaa ennen pitkää (.dll → .no on toki ihan riittävä toimenpide sekin).


  3. Testaa RBR-pelin toimivuus käynnistämällä RichardBurnsRally_SSE.exe – josta siis tulee mahdollinen työpöydän pikakuvakekin luoda – ja luo saman tien pelaajaprofiili nimellä MULLIGATAWNY (ei pakko kirjoittaa isoilla), jolla saat kaikki erikoiskokeet ja autot auki.

    Tiedoksesi: Itse RBRTM ei suinkaan vaadi tätä "huijausprofiilia" toimiakseen hienosti eli sillä voit ajaa ilman rajoituksia, oli profiilinimi mikä tahansa. Tätä nykyä on kuitenkin järkevintä aloittaa nimenomaan MULLIGATAWNY:lla, ja asentaa sitten RBRTM:n kylkeen mika-n:n taianomaisen NGPCarMenu-pluginin, jolla voi – muun muassa – uudelleennimetä profiilin jälkikäteen.


  4. Olisi järkevintä laittaa eri nettiplugineista riippumattomat asetukset kohdilleen ennen RBR-asennuksen kopioimista, mutta tehdäänpä nyt kuitenkin niin, että jätetään alkuperäinen asennus näinkin koskemattomaksi, eli yksinkertaisesti monista (kopioi + liitä) RBR-asennuskansio ja uudelleennimeä asennuskopio jollain kuvaavalla nimellä (esim. RBRTM).

____________________________


RBRCIT + RBR:n asetukset

Mahdollisia asennustapoja ja -järjestyksiä on yhtä monta kuin on pelaajiakin, mutta yksi suosituimmista (ja suositeltavimmista?) tavoista on aloittaa zissakosin RBRCIT:stä (RBR Car Installation Tool), koska Steam-sukupolvi voi asentaa sillä autosisältöä vailla syvempää ymmärrystä ATK:sta. RBRCIT on kaiken lisäksi virallinen NGP-automanageri (NGP = Next Generation Physics), jonka ajantasaista autolistausta ylläpitää NGP-fysiikoiden luoja WorkerBee.

Tiedoksi! RBRTM:n nettirallit toki tukevat tällä hetkellä sekä NGP6- että edellistä NGP5-versiota, mutta tämä blogi johdattaa sinut siis suoraan NGP6-aikakauteen. Vaikka edellisversion autosisältö on nykyäänkin NGP6:ta runsaslukuisempi, ei NGP5:lle kuitenkaan enää järjestetä ralleja juurikaan, ja uudet FMOD-äänetkin toimivat vain NGP6-autoilla!

  1. Asenna RBRCIT luotuun asennuskopioon. Lue alkeiskurssi käyttöönotosta täältä. Suorita alkeista vähintään kolme ensimmäistä kohtaa (voit palata modelien asentamiseen myöhemminkin).


  2. Voit käyttää hyväksi puuron koottuja selityksiä tutustuaksesi pelin ulkoisiin asetuksiin (RichardBurnsRally.ini sekä FixUp.ini). Muista kuitenkin olla stressaamatta liikoja kaiken maailman asetuksista, sillä puurokin on varmasti tullut ajaneeksi vuosien varrella kaikenlaisilla asetuksilla – väärillä ja ennen kaikkea väärillä – ja niistäkin huolimatta RBR on aina pysynyt kaikkien aikojen parhaana pelinä.


  3. Pelin puolelle pikkuhiljaa siirryttäessä, tulee rattipoljinasetukset priorisoida korkealle, sillä jos niitä ei saa toimimaan haluamallaan tavalla, on aivan turha jatkaa yhtään pidemmälle. Blogin ohjeistus on eittämättä kirjoitettu Thrustmaster- ja Logitech-välineistöjä silmällä pitäen, mutta tiettävästi samat toimenpiteet soveltuvat myös ainakin Fanatec-laitteille.

    Ja kun ratin saa toimimaan, loput pelin sisäiset asetukset ovatkin lastenleikkiä.

____________________________


RBRTM:n asennus

  1. Nettikisoja varten sinun tulee rekisteröityä tsekkifoorumille. Jotkin sarjat saattavat vaatia kuskeja käyttämään oikeaa nimeään muodossa SUKUNIMI Etunimi, mutta yleisesti ottaen nickit ovat kuitenkin täysin sallittuja. Ääkkösiä et voi käyttää.

    Tuplahuomio! Rekisteröityminen Microsoftin Outlook/Hotmail/Live/Msn-osoitteilla ei toimi, älä edes yritä niillä. Ja voit olettaa, että (automaattinen) vahvistusviesti tulee sähköpostiisi joko heti tai sitten ei ollenkaan.


  2. Lataa ja asenna plugin. Chrome-selainta käyttävät (ja miksei muutkin) voivat kokeilla ladata vaihtoehtoisesti täältä. Latauksen sekä asennuksen ajaksi kannattaa sammuttaa yliholhoavat virustorjuntaohjelmistot.

    Tarkka! Kaikki Czech pluginiin liittyvät installerit osoittavat ensisijaiseksi asennuskansioksi rekisterin mukaisen asennuskansion, joten sinun tulee muistaa vaihtaa se oikeaksi joka kerta. Sama pätee siis myös yksittäisiin EK-installereihin jatkossa.


  3. Löydät pluginiin pelissä etenemällä Options → Plugins → RBR Tournament. Pluginin omat asetukset (Options) kannattaa tarkistaa ensin: varmista esimerkiksi että Secure Login ja Override records ovat kumpikin toiminnassa, muut asetukset omantunnon mukaan. Tallennettuasi asetukset pelissä ne tulevat näkymään myös RichardBurnsRally.inissä [RBRTMSettings]:n alla. Halutessasi voit lisätä niihin myös foorumin käyttäjätunnuksesi ja salasanasi, jottei niitä tarvitse pelissä aina näpytellä erikseen nettikisoihin mentäessä. Eli jotakuinkin seuraavasti (kuvitteellinen esimerkki):

    AutoLoginName = SAPIENS Homo
    AutoLoginPassword = salasana123456789


Näin helppoa se oli. RBRTM:n Shakedown vastaa peruspelin Quick Rallya ja sillä pääsee testaamaan uusia erikoiskokeita sitten aikanaan.


____________________________


Tästä eteenpäin kyse onkin lähinnä sisällön lisäämisestä sun muusta virittelystä. Autothan onkin jo hyvällä mallilla RBRCIT:n ansiosta ja voit jatkaa modelien asennuksella, mikäli maltoit pidättäytyä siitä ensimmäisellä kierroksella.



Erikoiskokeet

Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: voit ladata joko kaikki (tai miltei kaikki) nettikäyttöön integroidut EK:t yhdessä RBR Czech TrackPack:ssa, tai vaikka vain haluamasi EK:t yksitellen eli edetä ns. klassisella metodilla. TrackPack on yksittäisen RBRTM-käyttäjän ylläpitämä "epävirallinen" paketti, mutta se on kyllä todistetusti toimiva ja luotettava vaihtoehto. Mikäli vain vapaata levytilaa riittää (n. 60GB), valitse ehdottomasti TrackPack jo senkin vuoksi, että se sisältää valmiiksi kaikki (tai miltei kaikki) tunnetut ek-laastaroinnit, toisin kuin yksittäiset EK-installerit. Kyseiset fixaukset parantavat roimasti ennen kaikkea nettirallien vakautta.

RBRTM-asennukseen voit lisäksi myös asentaa BTB-pätkiä, vaikkei niillä nettikisoissa ajetakaan. Vauhtimuroilla on aiheeseen soveltuva ohje erikseen.


Vaihtoehto 1: RBR Czech TrackPack


  1. RBR Czech TrackPack (MEGA/Uloz.to): Linkki. J. Rojekin ylläpitämä, 3–4 kertaa vuodessa päivitettävä pikataivalpaketti. Lataa paketin osat ensisijaisesti MEGA:n kautta (älä kuitenkaan lataa osia zip-paketteina!), sillä Uloz.tosta lataaminen on erittäin hidasta. Kummankin latauspalvelun kanssa tulet ennen pitkää törmäämään "maksumuuriin", mutta voit koettaa kiertää sitä uudelleenkäynnistämällä modeemin (tosin tämä kikka toimii ainoastaan, mikäli käyttämäsi modeemi luo joka kerta uuden IP-osoitteen). Huomio! Ei sisällä erikoiskokeita Portugal SS18 2007, Aragona ja Muxarello, sillä ne eivät ole nettikäytössä (voit kuitenkin helposti ladata ne erikseen täältä.)


  2. Kun paketin kaikki osat on ladattu ja ne ovat samassa kansiossa, avaa .001-tiedosto (siis vain ja ainoastaan .001, ei koskaan muita) 7-Zip:llä ja pura koko roska RBRTM-asennukseen → korvaa kaikki tiedostot kysyttäessä.

    Varo! TrackPackin ylläpitäjä kirjoittaa tsekkifoorumilla, että esim. WinRAR soveltuisi myös paketin avaamiseen, mutta lähtökohtaisesti tähän kannattaa suhtautua sillä varauksella, että vähänkään vanhemmalla, päivittämättömällä versiolla ongelmia tulee takuulla. Joten jos et heti alkuun ymmärtäisikään, niin ymmärrä viimeistään ongelmien (esim. aiheettomat herjat) koittaessa turvautua mieluiten 7-Zipiin. (Toki 7-Zip:iin pätee varmasti ihan sama eli kyllä senkin kohdalla kohtuuttoman vanha versio tulisi päivittää.)


  3. Tarkista vielä Shakedownissa, että uudet erikoiskokeet paitsi löytyvät listalta ja että niiden nimet myös näkyvät oikein (eikä esimerkiksi muodossa Track ###). Ja oli ongelmia tai ei, tässä välissä kannattaa tutustua pluginista löytyvään Addons Tracks Check:iin. Kelvollinen tulos olisi lähempänä nollaa virhettä kuin sataaviittäkymmentä virhettä.

    (Yleensä tämän vaiheen ongelmatilanteissa on ollut kyse siitä, että Maps-kansion Tracks.ini- ja TrackSettings.ini-tiedostot – ja mitä luultavimmin moni muu tiedosto siinä sivussa – eivät ole korvautuneet kuten pitää, mutta kunhan käyttää 7-zipiä purkamiseen ja osaa vastata oikein kun korvaamisesta erikseen kysytään, ongelmia ei vaan voi tulla.)

Erikoiskokeita kerrakseen.

Huomio! Kun käyttää TrackPackia, huomioi paketin päiväys ja mahdollisuus, että senkin jälkeen pluginiin on saatettu integroida uusia erikoiskokeita. Kenties helpoiten voit tarkastaa tilanteen pluginin valikosta Addons → News, jonka jälkeen latailet puuttuvat erikoiskokeet virallisesta lähteestä.



Vaihtoehto 2: Erikoiskokeet yksitellen


  1. RBRTM:n viralliset, ajantasaiset erikoiskoe-installerit löytyvät täältä.


  2. Käynnistä ek-installer (ei tarvitse siirtää latauskansiosta mihinkään, saa olla missä vain).

    Tarkka! Oletuksena kaikki RBRTM-installerit tarjoavat asennuskansioksi aina RBR:n virallisen asennuksen, joten asennuskopiota käyttävien tulee muistaa vaihtaa se oikeaksi joka kerta. Muuten kaiken pitäisikin sujua leikiten.

    Huomio! Error launching installer -herjasta pääsee eteenpäin uudelleennimeämällä tiedostonimestä vierasaakkoset pois (esimerkkinä tapaus RBR-Přibram-2-v1.1.exe, muita tapauksia ei kenties ollutkaan).


  3. Valmis. Jos vain viitsit, voit vielä tarkistaa, onko lataamallesi erikoiskokeelle julkaistu epävirallisia mutta hyödyllisiä korjauksia, olkoonkin että pelkästään offline-ajeluissa niillä ei ole juurikaan merkitystä.


____________________________


Pari sekalaista huomio huomiota:

(Viimeisin päivitys 2/2020: kaksi ekaa kappaletta)

- Vuosien ajan käyttäjänimen vaihtaminen jälkikäteen (Request for change logname) oli mahdotonta ja sama päti myös tiimien luontiin (Request for a new team). Nyt nämä toiminnot on kuitenkin korjattu/palautettu.

- Ja näkeepä Records-sivultakin nyt suoraan NGP-autoilla ajetut ennätykset kätevästi ilman osoitteiden kanssa kikkailua. Ennätykset eivät tosin edelleenkään ole lajiteltavissa kunkin NGP-version mukaan, joten joihinkin pätkäaikoihin tulee suhtautua asiaankuuluvalla varauksella. (Jos kiinnostaa, voit tarkastella NGP5:n tai vanhempien versioiden fysiikoiden mukaan lajiteltuja aikoja täältä. Tilastot kerätty marraskuussa 2018, ei siis päivittyvä.)

- Kuten jo maineikkaassa nettipluginit-artikkelissa todetaan: tällä hetkellä ralleja voi luoda vain ne, jotka ovat lahjoittaneet vaadittavat 8 euroa tai enemmän. Olen katsonut kuitenkin järkeväksi kirjailla wannabe-promoottoreille eeppisen blogin rallin luonnista, niin näkeväthän ainakin mistä sitä oikeastaan maksaisi. Huomio! Juuri nyt (eli 1.12.2018) lahjoittaminen ja oikeuksien saaminen toimii kuten pitää, mutta mikäli on aikeissa lahjoittaa pelkästään promoottorinoikeudet mielessään, kannattaa aina tarkastella donator listia ensin ja laskea siitä todennäköisyyksiä.

- Erikoiskokeissa ei ole tietenkään mitään syytä pitäytyä vain niissä mitä ylläpitäjät integroi. Totta on, ettet saa RBR-Worldista siirrettyä paria yleisöpyöritystä Czech-asennukseen (salattuja), mutta RSRBR:stä saat siirrettyä mm. Canyonin (id 1000) sekä The W:n (id 1401). EK:t kuten Alsace, Paddys, Jourdain ja Waste Management, joilla ei ole ikiomaa ID:tä, on myös asennettavissa mutta ei ilman kompromisseja.

- Tunnetusti RBRTM:n kisoissa ei ajeta varsinaisella yömodilla (light.dll ja lightproj-kansio), mutta halutessasi voit "lainata" sellaisen vaikka sitten toisesta nettipluginista, mikäli vapaasti ladattavissa oleva ei miellytä (kts. Fixit-artikkeli). Ihan vaan vinkkinä.

- Tämä on jo silkkaa triviaa, mutta siinä missä esimerkiksi orkkispeli mahdollistaa fysiikoiden asentamisen rbz:sta ulostettuun erityiseen Physics-kansioon, RBRTM ei osaa tai halua lukea fysiikoita mistään kansiosta, joten fysiikat tulee aina asentaa rbz:aan.