Tätä kulttuuriaukkoa RBR-yhteisössä paikataksemme Vauhtimurot jäsen Rontti, on ottanut kuvankäsittelyohjelman hellään ja epävarmaan käsittelyyn. Näitä tuotoksia voitte ihmetellä tässä blogin osiossa.
(Päivitetty 9.10.2023)
-Peltoperä, ”Rovanperä”, -No mikä?, ”Etuperä…”
Tällä toimittaja Juha Peltoperän ja Harri Rovanperän vuoropuhelulla alkoi TV2 kanavan sunnuntai-illan rallilähetys vuoden 1996 Jyväskylän Suurajoista, kun Rovanperän ralli oli hetkeä aiemmin jäänyt kesken.
Kyseessä oli ”Roviksen” ensimmäinen MM-ralli ison A-ryhmän kalustolla. Ford Escort Cosworth ralliohjus oli vuokrattu tuolloin rallitalli toimintaansa vielä Malcolm Wilson Motorsport nimellä pyörittävältä Malcolm Wilsonilta. Auto saapui Suomeen vasta ralliviikolla, joten ennakkotestaaminen jäi hyvin ohueksi ja autoon laitettiinkin suoraan Tommi Mäkisen säädöt vuodelta 1994.
Kilpailuun kuului ripaus kabinettipeliä jo heti ennen starttia. Suurajot kuuluivat tuohon aikaan myös SM-rallisarjaan, ja Rovanperällä olikin tarkoituksena alkuvuoden tapaan osallistua myös kotimaisten pisteiden jakoon. Ongelmaksi muodostui kuitenkin tuulilasitarra, joka oli jo varattu taustajoukoille, mutta SM-sarjan kiertäjät puolestaan olivat velvoitettuja käyttämään SM-sarjan pääsponsorin tuulilasitarraa. Näin tuulilasitarrasta johtuen Rovanperä ei ollut oikeutettu ajaa SM-sarjan pisteistä.
Itse kilpailu sujui vahvan nousujohteisesti autoon samalla tutustuen. Ralli huipentui Ouninpohjan toiseksi nopeimpaan kellotukseen, huolimatta takaiskunvaimentajan hajoamisesta pätkän aikana. Seuraavalla taukopaikalla itse Fordin ykköskuljettaja, Carlos Sainz tulikin jo utelemaan, että millaisilla säädöillä oltiin matkassa.
Mutta sitten alkoivat murheet. Sunnuntai aamuna vaihteistosta hävisi 5-vaihde. Vartiamäen erikoiskokeella kuuluisien portaiden jälkeen suoritettiin hidas kaato, jonka jälkeen autosta irtosi yksi vetoakseleista. Lankamaalle saavuttaessa autossa oli jäljellä enää 1-vaihde ja takaveto, joten yhdessä tuumin kartturi Revon kanssa ralli jätettiin siihen.
Keskeytyneen rallin jälkeen Malcolm tarjosi Fordia vielä RAC-ralliin hyvityksenä tekniikkaongelmista. RAC kuului kyseisenä vuonna vain etuvetoisten MM-sarjaan, ja myös Seatin tehdastiimi oli tehnyt tarjouksen osallistumisesta samaan ralliin heidän etuvedollaan. Seatilla ajettua rallia seurasikin sitten seuraavalle vuodelle tehdassopimus Seatilla.
Lataa: Harri Rovanperä & Juha Repo - Ford Escort Cosworth Gr.A - Rally Finland 1996
Lataa: Harri Rovanperä & Juha Repo - Ford Escort Cosworth Gr.A - Rally Finland 1996
Moninkertainen rallin Suomen mestari Juha Salo päätti ottaa pitkän Mitsubishi uransa jälkeen vastaan uuden haasteen, ja vaihtaa merkkiä Peugeotiin. Merkin ja ryhmän vaihdos R5:een ei Saloa hämännyt, vaan ensimmäinen kilpailu Vaakuna-rallissa päättyi kuten mestarin arvolle sopiikin; voittoon.
Lataa: Juha Salo & Marko Salminen - Peugeot 208 R5 Evo - SM Vaakuna-Ralli 2015
Valio mietti pitkään vuonna 1988, voiko Vatasen bemariin laittaa slogania 'Maito miehen tiellä pitää'. Vatanen oli tuohon aikaan Valion maitomannekiini ja totuttu näkemään palkintokorokkeella maitolasi kädessä, mutta vastapainona tunnettu myös ulosajoistaan uransa aikana. No, Valio päätti olla laittamatta kyseistä slogania, vaan tyytyivät pelkkään logoon.
Vatanen ajoi tuona vuonna vain kaksi MM-rallia, joista toisen Prodriven ajattamalla BMW M3 ajokilla. Bemarin rallitoiminta päättyi lopulta vauhdikkaaseen alasajoon.
Itse kisa sujui Vataselta hyvin erikoiskoe nro 14 Leustuun asti. Siellä matka loppui alapallonivelen pettämisestä johtuneeseen ulosajoon.
Arvoitukseksi jää, olisiko slogan pitänyt miehen tiellä.
Tässä esimerkki kuinka "helppoa ja yksinkertaista" voi ralliautoilun seuraaminen toisinaan olla.
Vuonna 2010 Arctic Lapland Rally, tuttavallisemmin Tunturiralli, käsitti kaksi SM-osakilpailua. Perjantaina oli ensimmäinen ja lauantaina toinen osakilpailu, joista molemmista jaettiin erikseen omat SM-pisteet.
Varsinainen Tunturirallin kokonaiskilpailun voittaja ei kuitenkaan ollut eniten pisteitä kerännyt, eikä kummankaan päivän voittaja, vaan se joka selvitti nopeiten koko kaksipäiväisen reitin.
Vaan eipä ollut se nopeinkaan kuljettaja voittaja, sillä nopein oli kaiken mediahuomion, Kimi Räikkösen ohella, saanut Daniel Sordo. Sordo ajoi omassa lisäluokassa SM-sarjaan sopimattomilla autolla ja renkailla, ja ei näin ollen ollut oikeutettu muuhun kuin luokkavoittoon.
Kaiken tämän pyörittelyn jälkeen valikoitui yleiskilpailun voittajaksi SM1-luokassa Evo 10 Mitsulla ajanut Kosti Katajamäki, joka kuitenkaan ei voittanut viikonlopun aikana yhtään SM-osakilpailua. Hyvällä tasaisella vauhdilla Kosti oli perjantaina kolmas ja lauantaina toinen.
Ilman moottori- ja iskunvaimenninongelmia olisi mahdollisesti voinut voitotkin tulla ainakin yhdestä osakilpailusta, mutta nämäkin tulokset riittivät SM-sarjan luokkajohtoon Tunturirallin jälkeen.
Kausi 2010 päättyi Kostin osalta SM-hopeaan ja samalla myös päättyi Kostin menestyksekäs kuljettajaura.
Vuonna 2013 vielä kovasti ralliunelmaa jahdannut Jarkko Nikara osallistui Jyväskylän Neste Ralliin Minin WRC:llä.
Edellisvuoden hyvät otteet MM- ja IRC-sarjassa olivat saaneet Mika Salon managerifirman kiinnostumaan lahjakkuudesta ja näin Jarkko sai kahteen MM-osakilpailuun Mini WRC kaluston. Mini oli kuitenkin jo tuolloin tehdastallien kehityksestä jäljessä BMWn vedettyä töpseli irti Prodriven projektista jo alkuvuodesta 2012 ja Prodrive jatkoi enää yksityistallin statuksella.
Mutta se mikä kalustossa hävitään, hanskalla paikataan. Kovalla kyydillä Jarkko oli kilpailussa tukevasti 6. sijalla, mutta harmillisesti Minin iskunvaimennin antautui kiveen osumisen seurauksena ja matka jäi kesken vain ennen kahta viimeistä ek:ta. Tähän päättyi myös Prodriven tarina WRC sarjassa ainakin toistaiseksi ja Jarkkokin keskittyi jatkossa lähinnä SM-sarjan kiertämiseen.
Mutta se mikä kalustossa hävitään, hanskalla paikataan. Kovalla kyydillä Jarkko oli kilpailussa tukevasti 6. sijalla, mutta harmillisesti Minin iskunvaimennin antautui kiveen osumisen seurauksena ja matka jäi kesken vain ennen kahta viimeistä ek:ta. Tähän päättyi myös Prodriven tarina WRC sarjassa ainakin toistaiseksi ja Jarkkokin keskittyi jatkossa lähinnä SM-sarjan kiertämiseen.
Kaksinkertainen rallin suomenmestari, Fordin ja Skodan tehdaskuljettaja, Janne Tuohino tuli vuonna 2014 juhlistamaan 20-vuotista ralliuraansa perinteiseen Arctic Lapland Rallyyn, eli tuttavallisemmin Tunturiralliin. Rallieläkeläinen ajoikin näytöstyyliin kilpailun voittoon selvällä 2,5 minuutin erolla voittaen 6 erikoiskoetta 10:stä.
Kaksinkertainen Jyskälä Special -kilpailun voittaja (2012, 2014), rallin suomenmestari SM4-luokassa vuonna 2016, Jesse Turunen.
Monen Honda Civic vuoden jälkeen kalusto vaihtui 4-vetoiseen R5 luokiteltuun autoon. Ja jottei urakka olisi liian helppo, niin kyseessä oli vieläpä Suomen ensimmäinen Hyundai i20 R5 laatuaan, jollaista ei oltu koskaan edes testattu lumiolosuhteissa.
Reilun 100 testikilometrin turvin kilpailu sujui erittäin kypsästi ja varmasti sekä kuskilta, että autolta. Tasaisia pätkäaikoja takoen Jessen loppusijoitukseksi muodostui 5. sija, pitkästä aikaa hyvin kovatasoisessa SM-sarjassa.
Varmasti eräs Suomen tunnetuimmista ralliautoista, "sotaratsu, metsäkone", rakkaalla autolla monta nimitystä. eli kyseessä on Jarkko Nikaran Mitsubishi Lancer Evo 9.
Omien sanojensa mukaan 'isojen rallien auto'. Ja todella näin on; SM-ralli kauden 2016 kolme ensimmäistä kilpailua päättyivät jokainen keskeytykseen kärkitilalta tekniseen vikaan, mutta Neste rallin yhteydessä ajetussa Vetomies kilpailussa Mitsu kesti ja voitto tuli ylivoimaisella yli 4 minuutin marginaalilla. Jopa WRC2 luokassa vauhti olisi ollut kelvollista.
Pitkäaikaisen yrittämisen tuloksena Marcus sai vihdoin solmittua sopimuksen tehdastalli Peugeotin kanssa. Ensimmäinen vuosi 1999 meni lähinnä autoa kehittäessä ja kilpailuissa auto nähtiinkin vasta Korsikan MM-rallissa.
Jyväskylään saavuttaessa 90-luvulla tehdastallit ajoivat perinteisesti vielä Mänttä-rallin paikallisia huippukuskeja vastaan ns. testirallina, jossa saatiin säädöt lopullisesti kuntoon.
Itse rallista odotettiin lähinnä Bossen ja Carlos Sainzin kaksinkamppailua, mutta heti toisella pätkällä "King-Carlos" rikkoi jousituksen autostaan ja joutui keskeyttämään. Sainz pääsi vielä myöhemmin jatkamaan rallia 0-autona, mutta lopullisesti ajo loppui näyttävään ulosajoon.
Bosse ajoikin lopulta melko helppoon voittoon, ja tämä oli samalla myös ensimmäinen voitto Peugeot 206 WRC -autolle.
Extrabonuksena myös skini 206 WRC 2003 versioon.
Lataa: Marcus Grönholm & Timo Rautiainen - Peugeot 206 WRC - Mänttä 200-Ajo 1999
Juha Kankkusen Toyota Celica ST205, Jyväskylän Suurajoista vuodelta 1995.
Lisähuomiona mainittakoon kilpailunumeron olevan 0-autolle kuuluva, koska Kankkunen keskeytti jo ensimmäisellä pikataipaleella, ja ajoi lopun kisan 0-auto tehtävissä.
Lataa v1,1: Juha Kankkunen & Nicky Grist - Toyota Celica ST205 V2 - 1000 Lakes Rally Finland 1995
Jos suomalaiset rallikuskit ovat joko maanviljelijöitä tai metsäkoneenkuljettajia, niin tässä on niistä jälkimmäistä edustava.
Vaatimattomasta luonteestaan ja ronskista ajotyylistään tunnettu Ari Vihavainen omaa pitkän rallihistorian ja viimein 2008 napakymppi sitten napsahti. Yhtään voittoa ei "Raaka-Arskalle" kaudella tullut, muttei myöskään keskeytystä, joten tuloksena oli Suomen mestaruus.
Suomen nopein skini vuosimallia 2008, olkaa hyvä.
Lataa: Ari Vihavainen & Asko Sairanen - Ford Focus WRC 00-01 - Vaakuna-Ralli 2008
Marcus Grönholmin päästyä Jyväskylässä jälleen kerran niin sanottuun näytönpaikkaan Toyotan tehdaskalustolla, vuokrasi Teemu MGR-tiimiltä Bossen oman Corollan ja huollon itselleen. Kärkivauhtiin ei luonnollisesti ollut asiaa, mutta jäi muistoksi ainakin komea loikka yhdessä monista Ouninpohjan hyppyreistä. Tasaisen varmalla ja nousujohteisella suorituksella loppusijoitukseksi muodostui sija 24.
Lataa: Teemu Selänne & Pekka Huolman - Toyota Corolla WRC (kubrt model) - Rally Finland 1998