Puurolla on asiaa

Päivitetty 15.2.2021: Huomautus Vargassencesta lisätty Liitteeseen 1.

Kaiken alku sekä autojen valinta
Erikoiskokeiden asetukset
Legs-ruutu ja viimeistely
Liitteet 1 ja 2: Tunnetuimmat virheet ja bugit

Tämä artikkeli on pihtisynnytetty korvaamaan aiempi, varsin epämääräinen dropboxin isännöimä kalvosulkeinen. Julkiset asiakirjat osoittavat, että tälle ei ole laisinkaan kysyntää, mutta koska puuro on pitkän hiljaiselon aikana ennen kaikkea salaa kaivannut blogger-alustan ja puuron välisiä taisteluja, paluu on väistämätön. Koska aikojen alussa kirjoitettu manuaali kertoo vähemmän ja jättää kertomatta vielä enemmän, kaikkien promoottorinalkujen tulisi jättää se lukematta ja lukea sen sijaan tämä kaikesta melkein kaiken kertova laveahko maalailu.

Koska tämä kaikkien aikojen pisin ja unettavin teksti ei kestä lähempää pedagogista tarkastelua, on varmaan järkevintä spoilata jo heti alkuun, että esimerkkirallissamme kyse on tosiaan kolmeosaisesta rallista joka pyrkii matkimaan parillakin tavalla MM-rallin kaltaista tapahtumaa. Kuvia edestakaisin tutkaillessa kannattanee ymmärtää tämä (yksi varteenotettava ratkaisu tämän aiheen haltuunottamiseen onkin lukea tämä teksti takaperin).

Muun muassa seuraavat asiat jää kertomatta: 1) tavispromoottorit eivät saa käyttöönsä Lyon-Gerlandia; 2) Sosnovan ja Sumburkin käyttöön liittyy omia rajoitteitaan liittyen mm. vaikeustasoon (vaikeustasoon, jota promoottori ei siis itse päätä vaan se määrittyy kullekin rallille tiettyjen kriteerien mukaisesti); ja 3) promoottoreilla saa olla maksimissaan kolme rallia aktiivisena samanaikaisesti.




1.1 Aloitus + 1.2 Autojen valinta

Tournament name: Windowsissa on tunnetusti valikoima merkkejä, joita ei voi tiedostonimissä käyttää eli jotta kuljettajien replay-tiedostot voisivat tallentua, rallin nimessä tulee välttää seuraavia merkkejä: \ / : * ? " < > |

Tournament description: Kuten huomaamme ylläolevasta kuvasta, hyperlinkkien lisääminen rallin kuvaukseen vaatii HTML-alkeiskurssin suoritusmerkinnän:
<a href="http://vauhtimurot.blogspot.fi" target="_blank">Katso kuvat!</a>
Target="_blank" on silkkaa brassailua eikä siis millään muotoa välttämätön, mutta näin linkki aukeaa uuteen välilehteen. Pelin sisällä kuvaukseen kirjailtu koodi näkyy tökerösti sellaisenaan, mutta netin rallilistauksessa tämä toimii kuten pitää, mutta varo: Jos (ja kun) editoit jo julkaistua rallia jotenkin, HTML-koodiin tapaa ilmestyä ylimääräisiä ei-haluttuja \-merkkejä, mikä paitsi rikkoo linkityksen, niin saa myös promoottorin näyttämään ihan amatööriltä mikäli tätä ei huomaa korjata. Joten kaiken muun ollessa OK muista aina tarkistaa linkin toimivuus vielä kerran.

Offline tournament: Hyödyllinen lisäominaisuus rahoillesi. Vakaviin promootioihin kelpaamaton, mutta ideaali tapa esimerkiksi RBRTM:n salattujen pätkien yksityiseen sahaamiseen, sillä niin kauan ralli on aktiivisena, voit paitsi poistua ja palata ralliin vapaasti mutta myös aloittaa rallin kokonaan alusta vain palauttamalla alkuperäisen tor-tiedoston. Voit halutessasi jakaa tätä rallin tor-tiedostoa muillekin ilman että heidän tarvitsee sitä käydä erikseen imuroimassa. Tor-tiedosto asetetaan kansioon \Plugins\RBRTM (tai vaihtoehtoisesti pelin päähakemistoon mikäli plugin ei jostain syystä pysty lukemaan rallia mainitusta sijainnista). Ja oli siinä sitten järkeä tai ei, kisailijat voivat halutessaan lähettää omat aikansa serverille käyttämällä Send Results -sivua.

Valid from ja Valid to: Rallin aloitus- ja lopetusaika Keski-Euroopan ajassa. Ja tässä piilee yksi Czechin ikävimmistä rajoitteista promotoinnin saralla: rallin on oltava "auki" vähintään 24h. Eli toisin sanoen RSRBR:stä tuttu, elämää suurempien eventien suosima maailmanmeno, jossa kaikki starttaavat samanaikaisesti ja viimeisellekin ek:lle on oma takarajansa, ei luontaisesti taivu Czechin puolelle. Tässä mielessä Czechin online-kokemus muistuttaakin enemmän RSRBR:n virallisia Championship-kisoja. Mutta se mikä tässä hävitään RSRBR:lle, voitetaan käytännössä katsoen kaikessa muussa. Se täytyy muistaa.

Cant resume tournament: Tämä toiminto on sidottu Request for tournament reset:iin siten, että mikäli tämä on valittuna, kuski luvan saatuaan aloittaa rallin kokonaan alusta. Mikäli tämä ei ole valittuna (oletusasetus), ralli jatkuu aina siltä erikoiskokeelta, jolla on joko runkinut tai jolle ei ollut vielä startannut. Mitä näihin reset-keisseihin tulee ylipäätään, virtuaalikuskin tekosyitä lukiessaan promoottorin kannattaa muistaa hyödyntää tulospalvelun Show retired cars -kohtaa, sillä eihän nyt kenellekään runkivalle saa noin vain antaa uutta mahdollisuutta.

Only one car: Kuskit eivät voi vaihtaa autoa kesken rallin.

Don't show splits: Autoon ei tule muiden väliaikoja, mutta merkillisesti ja todellisena antikliimaksina netin live-seuranta on pimitetty ainoastaan legillisissä ralleissa. Sen sijaan legittömissä ns. perusralleissa live-seuranta toimii normaalisti eikä sitä valitettavasti voi ottaa pois päältä erikseen.

Dont show temporary results in RBR: Tämä valittuna pelissä ei näy EK:n tuloksia eikä kokonaistilannetta. Luonnollisesti. Ja yhtä luonnollisesti tämä on leivottu Offline tournamentin ominaisuudeksi, vaikkei olisikaan valittuna.

Dont show temporary results on web: Tämä rastitettuna keskeneräisen rallin tuloksia ei voi nähdä ketkään muut kuin sen jo ajaneet (kirjautumalla sisään). Käytössä yllättävän harvoin eri kisoissa, enkä oikeastaan tiedä miksi, sillä esimerkiksi surullisen maineikkaassa Ralliteiden karpaasit -sarjassa tätäkin mahdollisuutta hyödynnettiin eikä kukaan ainakaan julkisesti valittanut.

Require stage comments: Puolikirjaimellisesti luettuna tämä asetus pakottaisi kaikkien avamaan oven ja antamaan väkinäisen haastattelun maali-at:lla, mutta siitä ei suinkaan ole kyse. Eli kannattaa aina pitää valittuna, mikä onkin oletusasetus.

Legs: Tällä toiminnolla rallin saa jaettua kahteen tai useampaan osaan.

Registration required ja Registration deadline: Kuskin kannalta ilmoittautuminen (enroll) tarkoittaa käytännössä kirjautumista ja auton valintaa ennen rallin alkua. Ralliin ilmoittautuneet näkyvät Start listissä, jota promoottori voi karsia kenkimällä vihaamiaan kuskeja pois. Deadlineen voi syöttää vain kokonaislukuja (0 eli nolla on myös validi) eli ilmoittautumista ei voi asettaa päättyväksi vaikkapa 15 minuuttia ennen rallia.

Superally penalty: Aikasakkovaihtoehtoina 1/2/3/5 minuuttia per erikoiskoe.



Autojen valintaruutu on tavannut aiheuttaa tottumattomille päänvaivaa, vaikka itseasiassa se toimii ihan samoin kuin esimerkiksi tiedostojen valinta Windowsissa (ja useimmiten tuon seikan viileä toteaminen avaakin kaikki henkiset lukot). Eli kuten sivulla enkuksi opastetaan: pidä Ctrl pohjassa, niin hiiren vasemmalla joko lisäät uuden valinnan tai poistat jo valitun. Myös tuttu Shift + hiiren vasuri on tarvittaessa käytössäsi useamman kohteen valitsemiseen samanaikaisesti.

Jotta voit edetä rallin luonnissa seuraavaan vaiheeseen, tulee Allowed modifications -ikkunassa olla valittuna ("maalattuna") vähintään yksi fysiikkaversio ja yksi auto. Eli autoista voi olla listattuna vaikka jokaikinen niistä, mutta vain ne jotka ovat valittuna sillä hetkellä kun klikkaat Next:ä tulevat valituksi. Jos rallisi autojen valinta on monimutkaisempaa sorttia, voit halutessasi aina välillä tyhjentää listaa ei-valituista autoista klikkaamalla -><- (remove unselected mods).




2.1 Ensimmäinen erikoiskoe + 2.2 Säätyypin valinta

Erikoiskokeen nimen voi tosiaan vaihtaa vaikka Homeperseensuoksi, mutta toiminnolla voi myös korjata puuroa ärsyttäviä kirjoitusvirheitä. Tosin rallin päätyttyä tuloksiin ilmestyy näkyviin myös alkuperäinen nimi. Ärsyttävää sekin. Ja siis, miksi hemmetissä tuossa on tuo autovalintakin, en vaan ymmärrä. Murhaakin turhempi.

Surface type, Age of surface ja Choose weather: Vaikka valinnat ovatkin rajattu työkalussa pääasiassa oikein ja suoranaiset bugit ovat harvassa (kts. listaus tämän artikkelin lopusta), kuskeista oikeasti välittävän promoottorin tulisi aina tarkistaa Shakedown modessa rallissaan käytettäviä pätkiä näiden valintojen suhteen. Laiskan promoottorinhan tunnistaa siitä, että jokaisella ek:lla on aina käytössä valinnat Dry, New ja Good Weather, oli ne sitten järkeviä valintoja tai ei. Riskittömiä ne toki on, kieltämättä, ja ei käy kiistäminen sitäkään, että joillain pätkillä työkalu ei edes anna valita sellaisia vaihtoehtoja jotka Shakedownissa ovat selvästi valittavissa.

Ja kelistä ja säästä puheen ollen, mitä tahansa ???-linkkiä klikkaamalla uuteen välilehteen avautuu kulloisenkin erikoiskokeen toimivat Weather pack -kombinaatiot. Samaisessa välilehdessä on myös erillinen Textures-taulukko, mutta se on epäolennainen turhake eli kiinnitä huomiota ainoastaan Weather packeihin ja siinäkin listauksessa muista pitäytyä vain vaihtoehdoissa Originální­ počasí­­ ja Noční RZty pro originální tratě.

Huomio huomio! Ja samalla Top tip! Kun on tuplaklikannut haluamansa Weather packin, niin kannattaa huomioida yksi asia: samalla vaihtuu myös Weather pack -kohta Do not check Default weather pack. Nythän on niin, että tätä lievästi bugiseksi osoittautunutta anticheat-tarkistusta ei kannata pitää päällä tarpeettomasti. Moni ralli on peruuntunut Wrong weather definition in Tracksettings.ini -virheeseen ja se juontaa juurensa tästä asetuksesta. On varmasti perusteltua pitää kyseinen tarkistus päällä mikäli erikoiskoe ajetaan vaikka "pseudoyömodissa", mutta muutoin kannattaa vaihtaa se aina takaisin Do not check:ksi.

Service area after stage: Sisällöltään toki itsestäänselvä eli huolto tämän pätkän jälkeen mutta pakko ihmetellä sen hämmentävää sijoittelua keskelle sivua, sillä pari seuraavaa kohtaa käsittelee kuitenkin asioita, joista päätetään tai ei päätetä ennen pätkää. Huoltojen pituudet: 5/10/15/20/30/60/90 minuuttia.

Shortcuts checking: Ei ole mikään virheetön sovellutus tämä, kuten olettaa saattaa. Tietyillä pätkillä voi koitua ongelmaksi, mutta valitettavasti vain kokemus voi kertoa, millä erikoiskokeilla tätä ei kannattaisi pitää päällä (tosin useimmiten tätä tsekkausta ei ole edes mahdollista ottaa kokonaan pois). Rally Poland Shakedownista sain aikanaan katsottavaksi hämmentävän replayn, josta ei todellakaan selvinnyt mistä määrätty aikasakko olisi voinut tulla. Toinen esimerkki voisi olla SSS Mikolajki. Valitettavasti promoottorilla ei ole työkaluja poistaa aiheettomaksi todettuja aikasakkoja jälkikäteen tulospalvelusta, mutta tästäkin huolimatta voi olla järkevintä pitää tsekkaus päällä ja toivoa sitten että sama virheellinen aikasakko tulisi sitten kisan kaikille kuskeille.

Allow superally in this stage: Rasti ruutuun, mikäli haluat että tällä erikoiskokeella keskeyttäneeseen sovelletaan superrallisääntöä. Ja koska tuo ei takuulla selventänyt asiaa yhtään, niin pyöritelläänpä teemaa rautalankalaisittain: Mikäli haluaa luoda wrc:n kaltaisen superrallisäännön moniosaisessa rallissa, niin rasti ruutuun kaikilla erikoiskokeilla ennen viimeistä osaa eli legiä (ja viimeisen osan kaikilta pätkiltä rasti pois). Jos taas haluat, että kaikki rallin osallistuneet kuskit näkyvät lopputuloksissa aikasakkoineen, rasti ruutuun kaikille pätkille; ja vastavuoroisesti kaikilta pätkiltä pois, mikäli haluat keskeyttävien tippuvan listalta pois kuleksimasta saman tien. 

Superally hold stage RZ: Tällä määrätään paikat, joista keskeyttäneen kuskin ralli voi taas jatkua. Eli jos halutaan mallintaa wrc:tä, rasti laitetaan ruutuun esim. kunkin osan (legin) viimeisellä erikoiskokeella. Ja jos taas haluaa mallintaa RSRBR:n public sessioita, niin sitten laitat rastin ruutuun aina samoille pätkille joissa on myös Service area after stage.

Allow repeat stage: Mikäli valittuna, kuskit voivat aloittaa pätkän uudelleen Exit to Main Menu:n kautta. Restarttien määrä tallentuu EK:n tuloslistoihin. Huom! Tämä toiminto ei tallennu tiekirjaan mikäli Allow superally in this stage on valittuna. 

Allow setup change: Sallii säätöjen vaihdon ennen pätkää.



Erikoiskokeet 5 ja 6.

Nyt kun jatkokurssi on käyty, voidaan siirtyä alkeisiin ja käydä lyhyesti läpi, mitä kilpailunjohto on erikoiskokeilla 5 ja 6 pyrkinyt saavuttamaan.

EK5: Kyseessä on kakkososan vika pätkä, joten huolto tapahtuu tämän ek:n jälkeen. Edellinen huolto oli erikoiskokeiden 3 ja 4 välillä, joten samoilla silloin valituilla renkailla jatketaan. Pätkällä mahdollisesti runkivat saavat vielä mahdollisuuden osallistua viimeiseen osaan ja kuten aina, puuron ralleissa saa vaihtaa auton säätöjä joka ek:lle, oli se sitten oikein tai väärin.

EK6: Viimeinen ja kolmas osa. Ja koska kyseessä on huollon jälkeinen pätkä, renkaat saa vaihtaa vaikka lumipyöriin, jos niin haluaa. Tässä nimenomaisessa rallissa pitäisi ajella kaksi ek:ta ennen rallin viimeistä huoltoa. Näillä "Sunnuntain" pätkillä ei parane nyt sitten keskeyttää, sillä tällöin pistesarakkeeseen kilahtaisi kokonaista nolla pistettä.



Kolme ajopäivää vuorokauden sisällä.
Aloitus- ja lopetusaika luonnollisesti ovat lukittuja eikä niitä voi tällä sivulla jälkiviisaasti muuttaa. Jostain kumman syystä toisen osan ek:t on merkitty "9-5", mutta ei väliä, sillä tämän kun tallentaa, päästään viimein perille...

Valmista tuli... ...eikä vaatinut kuin pari muokkausta.



Tämän enempää palstatilaa ei Vauhtimurot Oy antanut Puuro Oy:lle.

____________________________


Liite 1: Virheet, joita tulisi välttää Surface type - ja Age of surface -valinnoissa (2/2021)

(Päivitetty 15.2.2021: Vargassence lisätty listaan)

Jo ennen listan syvempää tutkailua kukin promoottori voi luoda itselleen kaksi nyrkkisääntöä: 1) Asvalttipätkillä tulee hälytyskellojen soida, mikäli kaikki vaihtoehdot New/Normal/Worn ovat valittavissa, koska n. 97% pätkistä tukee vain New-vaihtoehtoa. 2) Lumipätkillä vastaavasti tulee aina lähtökohtaisesti epäillä, mikäli kaikki vaihtoehdot Dry/Damp/Wet on valittavissa, sillä perinteisesti pätkät tukee ainoastaan Dry-vaihtoehtoa.

Ai-Petri Winter: Kaikki vaihtoehdot New/Normal/Worn valittavissa, mutta vain New toimii.

Azov: Kaikki vaihtoehdot New/Normal/Worn valittavissa, mutta vain New toimii.

Blanare I ja II: Virheellisesti kaikki vaihtoehdot Dry/Damp/Wet valittavissa, mutta vain Dry toimii (kuten lumipätkillä yleensä on tapana).

Carvalho de Rei I ja II: Virheellisesti kaikki Dry/Damp/Wet-vaihtoehdot ovat aina valittavissa, vaikka kyseiset erikoiskokeet tukevat näitä valintoja eri tavoin vajavaisesti weather packista riippuen. Morning sekä Noon tukee ainoastaan Dry/Damp-vaihtoehtoja eli Wet ei ole käytettävissä. Jäljelle jäävä Late Morning taasen tukee ainoastaan Damp/Wet-vaihtoehtoja eli Dry ei ole käytettävissä. Kiitokset raportista ja onnittelut upeasta löydöstä, Puhis!

Jirkovicky I: Damp ei jostain syystä toimi. Samaa ongelmaa ei ole takaperoisessa versiossa.

Lousada WRC/RX/RG: Wet on toki valittavissa kaikille kolmelle versiolle, mutta sen kanssa tulee olla varovainen, sillä se ei oikeasti toimi kuin ainoastaan tiettyjen Weather packien kanssa, eli joko vältä Wet-asetusta tai hae täsmäasetukset Shakedownissa. Tämän lisäksi WRC- ja RG-versioissa on näemmä valittavissa kaikki vaihtoehdot New/Normal/Worn, mutta Lousadassa ainoastaan New toimii (tätä virhettä ei ole RX:n valinnoissa).

Pikes Peak 2008: Dry/Damp/Wet valittavissa, mutta vain Dry toimii oikeasti.

RSI Slalom Shonen ja RSI Slalom gegeWRC: kaikki vaihtoehdot Dry/Damp/Wet valittavissa, mutta vain Dry on toimiva.

Sturec snow I ja II: Dry/Damp/Wet valittavissa, mutta ainoastaan Dry toimii.

Swiss II: Kaikki vaihtoehdot New/Normal/Worn valittavissa, mutta vain New toimii.

Swiss IV: Tämän kanssa kehottaisin olemaan varovainen ja hakemaan shakedownissa täsmäsäädöt, valinnoissa on jotain merkillisyyksiä siinä miten morning crisp clear tuntuu eroavan muista.

Torsby Shakedown: Dry/Damp/Wet valittavissa, mutta ainoastaan Dry toimii.

Uchan-Su Winter: Kaikki vaihtoehdot New/Normal/Worn valittavissa, mutta vain New toimii.

Vargassence: Ei tästä tule taaskaan mitään; jälleen kerran talvipätkällä Damp/Wet virheellisesti valittavissa vaikka tukee vain Dry-vaihtoehtoa.




Liite 2: Tunnetut virheet Time of day/Weather/Clouds -valinnoissa (3/2020)

(Kiitokset Puhikselle ja Sptp:lle Puy du Lac -raporteista, ja Sepponaattorille Livadija-raportista.)

Livadija I: Late Morning -vaihtoehto kaataa pelin työpöydälle valtaosalla kuskeista, joten kannattaa käyttää ainoastaan Morning-vaihtoehtoa. Pätkän tekijä jätti itseasiassa saman virheen kumpaankin Livadija-versioon, mutta nämä on helppo korjata itsekin offline-ajelua varten: Avaa Maps-kansiossa track-810_O_textures.rbz, ja uudelleennimeä sisällä oleva kansio oikeaksi (eli _M_ → _O_). Tee sama paketissa track-811_O_textures.rbz (Livadija II).

Puy du Lac: Kaikki Late Morning -vaihtoehdot kaatavat pelin työpöydälle, suurimmalla osalla kuskeista. Yksi tekstuurikorjaus on ladattavissa ja se toimiikin kiitettävästi, mutta promootiosta riippuen kaikkein suositeltavinta on varmastikin pitäytyä Morning-vaihtoehdoissa.

Versme: Morning - Light Rain - Heavy Clouds ei toimi Default weather pack -tarkistuksen kanssa. Juuri tämän takia tarkistusta ei tulisi käyttää tarpeettomasti. Ilman tarkistusta toimii normaalisti. 

Vicar: Yhtä lailla weather pack -tarkistus ei toimi Vicarissa kummankaan Late Morning -valinnan (Hazy Clear + Hazy Partially cloudy) kanssa, vaan johtaa Wrong Weather Definition in Tracksettings.ini -virheeseen.